Varpaan välistä

Kun minua tähän maailmaan tehtiin.... oli se synnyttäjäni aviomies vankilassa ja vaimonsa aika kävi pitkäksi kahden lapsen kanssa ja vieraisiin meni sitten lohtua hakemaan, naivat kaiketi, kun siitä alkuni sain ilman että minulta mielipidettä olisi kysytty tahdonko syntyä tähän maailmaan ja elämään.
En ole koskaan alulle panijaa nähnyt, eikä synnyttäjäni minua ole tahtonut tavata, mutta sai sentään toimitettua suoraan synnytyslaitokselta lastenkotiin ja pelastakaa lapset ry:lle, joka puolestaan sai poikalapselle uuden kodin, jossa olikin maailman paras emo ja ilkeä isäpuoli. Emosta tuli äiti 3kuukautiselle adoptiolapselle, mutta isäpuolesta mitä sadistisin henkilö, jota näytti aina rassaavan tieto siitä että joutui sietämään toisen miehen siittämää lasta.

Miksi minut tehtiin? Miksi ei käyttäneet ehkäisyä? Kyllä ne kysymykset aikanaan vaivasi, mutta ei enää, sillä päättelin jotta on turha jäädä murehtimaan tapahtunutta vaikka yksinäinen olen, eikä muiden seuraan tunnu vieläkään sopivan, olinpa niin tai näin.

Se jälkeenpäin selvitetty minulle on, jotta synnyttäjäni ja siittäjäni eivät muita jälkeläisiä tehneet, joten olen oman sukuni viimeinen ja ellen lisäänny, sukuni sammuu minun kuoltuani, mutta sitä ennen ehtii sentään elää ja elänyt olenkin.
Synnyttäjäni aviopuoliso kun pääsi vankilasta, ei tietenkään tahtonut alkaa elättämään vaimonsa syrjähypyn seurausta, enkä ole kyllä aivan varma siitä, tuliko koskaan tietämäänkään vaimonsa seikkailuista, mutta vankilan jälkeen aviopari ei enää kauaa liitossa pysyneet, erosivat, joka siihen aikaan ei ihan lyhyen kaavan mukaan Suomessa tapahtunut.

Adoptioon oli syynsä. Adoptoineella avioparilla oli lapsi tulossa ja viidennellä kuukaudella, sitten tuli keskenmeno. Naapurit ja sukulaiset jo tiesivät naisen raskaudesta ja pariskunta tunsi suurta surua keskenmenon vuoksi, mutta myös häpeää, halusivat salata tapahtuneen, näin minulle äiti kertoi asiasta kun murrosikäisenä asiaa tiedustelin ja syitä kyselin tapahtumille. Adoptoivat lapsen, sillä 60-luvun Suomi oli toisenlainen ja arvot erilaiset, eikä yksinhuoltajia pidetty kunniallisina, lapsettomuudesta vaiettiin häpeillen ja keskenmenotkin haluttiin salata eikä syrjähyppyjä pidetty kunniallisina. Siinä sentään Suomi oli hyvämaa syntyä ei toivottuna lapsena, että oli lastenkotia ja vastaavaa, sillä yhä näinä päivinä monissa maailman valtioissa vastaavat vekarat synnytetään pusikkoon ja jätetään sinne oman onnensa nojaan, eikä onnea vastasyntyneillä arvatenkaan ole.

Onnenpoika siis... vaikka ei toivottu lapsi, tuuri kävi matkassa jotta syntyi Suomessa ja siitä alkoi pitkä matka ja värikäs elämänkaari, johon on kuulunut iloa ja surua, kaikki sateenkaaren värit ja ne muutkin värit, elämäntarina josta ei saata aina olla ylpeä kun pahaakin tuli tehtyä, mutta hyvillään jotta hyvin monia muita on ehtinyt auttaa, ettei sentään pojasta kasvanut tämän pahempaa.

Joskus niin naurattaa Irwinin laulun sanat: " Vahingossa varmaan maailmaan synnyin kun isä löysi hetkiseksi armaan... ", mutta aina se ei jaksa edes lohduttaa, isätön poika, yksinäinen, joskus neuvoton ja lohduton, suru asuu minussa näinä yksinäisinä hetkinä enkä saa kaipuutani minusta ulos kirjoitettua vaikka kuinka sitä vuosia yritinkin.