Asuin kaupungissa, muutin maaseudulle. Olin rekan kuljettaja ja linja-auton kuljettaja, lopetin ajamisen. Tykkään kulkea luonnossa, tehdä käsityötä, elää rauhallista elämää. En ole ollut avioliitossa, eikä minulla ole lapsia, mutta koirat ovat kuin perheeni, aina mukana elämässäni. Sellainen on maailmani.
NATURE
lauantai 29. huhtikuuta 2017
Haloo!
Aika on suhteellinen käsite.
Suhteessa elän, elämäni kanssa.
" Kaikki joka sinulle tapahtuu, on hyväksi sinulle "
Aha!
Koetan jaksaa, jaksan koettaa, joko jos vihdoinkin seuraisi onnellinen loppu.
maanantai 26. joulukuuta 2016
sunnuntai 17. heinäkuuta 2016
lauantai 16. heinäkuuta 2016
perjantai 15. heinäkuuta 2016
torstai 14. heinäkuuta 2016
Aamulla
Torstain aamu.
Saattaa olla jotta olen luonnon intiaani lopun elämääni, mutta se ei minua haittaa. On helppo uskoa elämään kun näkee elämän tekoja omin silmin jokapäivä.
Voisi runoilla jotta Elämä on Maan ja Veden lapsi.
Aurinko on Elämän Luoja, Lämpö sen Emo, Luonto on niiden jälkeläinen jonka laps' minä olen... Luonnonlapsi ;)
Jos taiteilijan koti museoidaan, niin kuin Aleksis Kiven vaikka, niin itse kyllä eläisin luonnonpuistossa elämäni. Nimittäin puistonhoitajan työ tuntuisi oikealta. Onhan siinä samalla sekä metsuri, viherrakentaja ja puutarhuri.
Se ei kuulostaisi ikävältä.
Mukavaa uutta päivää, joka on tosin jo klo kuusi tuntia 40 minuuttia vanha.
lauantai 20. helmikuuta 2016
torstai 19. maaliskuuta 2015
torstai 19. helmikuuta 2015
tiistai 27. tammikuuta 2015
perjantai 23. tammikuuta 2015
tiistai 20. tammikuuta 2015
torstai 25. joulukuuta 2014
perjantai 19. joulukuuta 2014
maanantai 15. joulukuuta 2014
tiistai 9. joulukuuta 2014
torstai 27. marraskuuta 2014
Zvahoa!
Suojele meitä myös hullujen pommitukselta, pahoilta taudeilta ja viiruksilta. Normaalit flunssat kyllä kestämme, se ei ole tälle kansalle tradekia eikä edes pallo omaan maaliin.
Suojele meitä myös muulta, vaikka se olsii muualta tullutta, mutta elä sentään saatana suojele meitä hyvältä musiikilta, vaikka se olisi rokkia! Suojele mieluummin siltä ettei talvivaaroja luotaisi päälle maan, ne kun paskoo vesiin, eikä niissä mikään enää senjäkin ui.
Rakas sä, jos vielä kerran sais statiuunin täyteen, ja varat lapsten sairaalaan, ja jos si8ihen saa vilpittömästi kaikki mukaan, on nähty ettei yks muurahainen saa kekoa aikaan mutta miljoona muuta apuna se kyllä syntyy.
Toivottavasti edes Leningrad Cowboys on apuna, sillä onhan niilläkin lapsia. Onhan? Jooko!
torstai 20. marraskuuta 2014
Christmas time VIDEO
tiistai 18. marraskuuta 2014
maanantai 17. marraskuuta 2014
perjantai 14. marraskuuta 2014
perjantai 7. marraskuuta 2014
sunnuntai 2. marraskuuta 2014
perjantai 31. lokakuuta 2014
tiistai 28. lokakuuta 2014
keskiviikko 22. lokakuuta 2014
maanantai 20. lokakuuta 2014
torstai 16. lokakuuta 2014
Ja sen sanottuaan, saapui hiljaisuus. Kiitos!
Eksoottinen ja kaunis skandinavia, Viikinkien tarinat
Kalevala
Saagat
Koskaan ei ollut valtiota nimeltä viikinki, eikä viikinkimaa.
Ei ollut kansaa nimeltä viikinki tai viikingit.
Viikinkejä oli Itämeren valtioissa, joita ovat mm. Viro, Ruotsi, Tanska, Suomi, Norja, sillä aikana jolloin ei ollut valtiota nimeltä Suomi ja skandinavia kuului kuningaskuntaan, kuten kaikki muutkin alueen valtiot. Sana villi pohjola ei ole kaukaa haettu, vaikka sen on Metsähallitus ominut itselleen. Oli Kuningaskunta jota kuningas hallitsi, ja sitten ympäröivä maa jota kuningas yritti hallita.
Viikinki.
Viikinki sanaa käytettiin merenkulkioista jotka tekivät kauppamatkoja ja ryöstöretkiä laivoillaan. He tulivat mereltä.
Sanan viikinki alkuperä? Ruotsin sana vik = lahti, ja kun ihmiset asuivat veden äärellä, lahdissa, vuonoissa, voisi kai suomentaa lahdissa asuvat, lahtelaiset, lahden kansaa, viikinkejä.
Suomen kansa on nuori, suomen valtio vielä nuorempi, eikä suomenkieli kovin vanha ole! Ruotsinkieli, saksankieli ja venäjänkieli ovat paljon vanhempia, suomenkieli luotiin kuten esperanto, vasta jälkikäteen, myöhemmässä vaiheessa, ajanjaksona jolloin ihmiset jo puhuivat suomea, mutta suomenkieltä ei vielä ollut olemassa, ei ollut olemassa suomen valtiota.
Viikinkien aikana nykyisen suomen alueella asui kansa jota kutsuttiin nimellä varjagit. Varjagit tekivät ryöstöretkiä mm. Novgorodiiin. Ei ollut keksitty valtiota nimeltä Neuvostoliitto, ei ollut olemassa Venäjä, oli vain kaupunkivaltioita, kuningaskuntia, heimoja ja sukuja jotka hallitsivat maata paikallisesti, kuten nytkin, nykyisin niitä kutsutaan nimeltä valtiot.
Varjagit asuivat nykyisen suomen alueella. Maa oli ruotsin kuningaskunnan omaisuutta. Mitä tarkoittaa varjag? Kaksi sanaa, ruotsinkieltä tietenkin,
Var = oli
Jag = minä
Var jag = minä olin.
Eikö nykyäänkin jätetä tag, tagi.., I was here! Sitä on tehty kansakuntien ajanlaskusta asti, minä olin / kävin täällä! Puumerkki / Bomärket, jeg er jeg, var jag, finske viking fråm scandinavia, norra-man, nordman, north-man, viikinki. Yhtä hyvin sen on voinut sanoa Rurik, joku skandinavian kuninkaista tai sinä, minä, me. Skandinavialaisen perinteen jatkajia, nykypolvi, ja meidän jälkeen tulevat muut, ehkä heitä kutsutaan jälkeläisiksi, ovat ehkä muualta tulleita tai skandinavian lapsia.
Skandinavian historia. Kaikkia ihmisiä se ei kiinnosta, minua kiinnostaa.
Olen myös onnellinen siitä kuinka kaunis skandinavia on keväällä, kesällä ja syksyllä. Ne viisi vuodenaikaa! Ruska-aika on aina upea! Mutta on talvikin kaunis, eniten rakastan lämpöä ja aurinkoa ja kesää. Kukapa ei?
Skandinavian historia... kuninkaita, viikinkien aika, merien valloitusta ja maailman matkoja, upeat maisemat, tutkimusmatkoja ja tutkimusmatkailojoita, viikinkien jälkeläisiä, ja enemmän kuin neljä vuodenaikaa, rakastan skandinaviaa, ja se rakastaa minua, vaikka sen asukkaat eivät aina huomaa: I was here! Var jag, varjagi.
Ei ollut televisiota, ei radiota, ei tietokonetta. Päivät ihmiset tekivät työtä, etsivät ruokaa, iltaisin kokoontuivat nuotion luokse, ja tarinan kertojat kertoivat tarinoita maailmasta. Kauan sen jälkeen tarinoista tehtiin kirjoja, kun oli ensin opittu kirjoittamisen taito ja joillakin oli työ kirjoittaa tarinat paperille. Vanhat tarinat, sananlaskut ovat yli 5000 vuotta vanhoja. Ajalta jolloin ei ollut vielä kirjoitustaitoa keksitty. Tarinat eivät ole kenenkään omaisuutta, vaan koko ihmiskunnan yhteinen, esi-isien perintö, tarina ajasta joka oli ennen minua, sinua, meitä, ja tarinat ovat jokaisen ihmisen yhteinen omaisuus. Samaa perintöä jatkaa elokuvat, kuunnelmat, runot, teatteri, ei ole olemassa minä ja sinä, vaan ihmiskunta, me olemme, me elämme, se on meidän elämä, meidän historia, ei ole toista ihmiskuntaa universumissa, vai onko sittenkin toinen maailma jossakin? On luotu teorioita maailmojen syntymästä, maailmanlopusta, kaikki ne ovat teoriaa, mutta käytännössä on ei eilen tiedä mitä tänään tapahtuu, huomenna tietää mitä eilen oli. Mutta venäläiset ovat ruslandista, skandinaavit ruotteja, saamelaiset skandinavian alkuasukkaat, mistä tulivat suomalaiset? Maalta ja mereltä, varjagien jälkeläisiä ehkä, ajasta jolloin skandinavia oli ruotsien maa.
Alla taivaan, päällä maan, taivasalla, siellä kota, kodassa vanha ukko, ukolla kädessä puukko, puukolla vuolee puusta elävän näköisiä olentoja, joita pikkulinnuiksi kutsutaan. Sen pituinen se tarina ole ei. Elämä jatkuu, kaikki viikingit eivät jää historiaan, mutta ei kaikkien tarvitse jäädäkään.
Viikinki: Miten elivät viikingit? He olivat tavallisia ihmisiä jotka metsästivät, oli maataloutta ja kasvattivat karjaa. Kun tuli suuri lama, huono aika, ei ollut tarpeeksi ruokaa eikä vaimoja miehille, nuoret miehet alkoivat suurissa joukoissa kokoontumaan ryöstöretkilleen. Sama on tapahtunut ennenkin, myös sen jälkeen, eikö toinen maailmansotakin syttynyt kun oli työttömyys, lama-aika ja ihmiset olivat tyytymättömiä. Kapina on koettu usein Ranskassa, myös skandinaviassa, sota on usein sama kuin kapina. Kapinassa väki hyökkää valtaa pitävää vastaan, sodassa väki hyökkää toista valtiota vastaan, aivan kuin olumpialaisissa kaksi joukkuetta tai kaksi yksilöä ottelee toistaan vastaan, tai tieteessä... Einstein vs Tesla, Tesla oli nero, Einstein vain onnenonkija jolla kävi hyvä onni.
Miksi intiaanit eivät keksineet pyörää? Mistä minä sen voisin tietää, mutta hyvä että edes joku keksi sen, käytän sitä keksintöä ja pääsen matkustamaan toisiin paikkoihin, ellen kulje veneellä niin kuin esi-isät aikanaan.
Tanska, Kööpenhamina, vapaakaupunki Christiania
Tao, Shaolin, Zen, vaikeaa, ei vaikeaa
Ellei ihmiskunta kehity, se taantuu. Sama luonnonlaki koskaa jokaista yksilöä, niin ihmistä ja eläintä, Evoluutio on nimi jolla kuvataan lajinkehitystä, mutta laji on yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki. Evoluutio ei ole uskonto, ei Zen ole uskonto, vaan sana jolla kuvataan jotain, kuten hymy jolla kuvataan jotain.
Jos metsässä kaatuu puu, näet sen ja kuulet äänen jonka kaatuva puu aiheuttaa.
Ellei kukaan ole näkemässä ja puu kaatuu, syntyykö silloin ääni?
Emme tiedä, voimme vain arvata, tai väitellä ja vaikka tehdä sodan!
Miksi niin tehtäisiin? Onhan sota syntynyt jalkapallo-ottelunkin takia. Oliko ne El Salvador ja Honduras tai jotain?
Tietenkin jokainen tietää: Oliko muna ennen vai kana?
Mutta minkä ikäinen olisit ellet tietäisi omaa ikääsi?
Vastaisin: Onko sillä mitään merkitystä?!
Elämä ei ole kilpailulaji. Mutta elämä on pitkänmatkan juoksu, jossa on joskus myös pika taipaleita.
Niin. Hyveistä puhuminen on helppoa, hyveellinen elämä on vaikeaa.
ja koska google kääntää kummallisesti, sama suomeksi
No niin, taiteilija elämää...
Kuvataidetta halutaan silloin kun on hyvä aika. Musiikkia halutaan aina, oli hyvä aika tai vaikka suuri lama.
Matkamuistoja ihmiset ostavat, vaikka paras koriste-esine on sellainen joka on myös käyttöesine, vaikka sitä ei käyttäisi kuin koriste-esineenä tai muistona.
Kuinka oppia tekemään taidetta tai käsityötä?
Vaikka minua kutsutaan taiteilijaksi, en pidä itseäni taiteilijana, enkä ajattele että teen taidetta, vaan teen käsityötä. Taidetta ei voi tehdä, eikä tekijä voi sanoa teostensa olevan taidetta.
Jos muut ihmiset tai yhteisöt kutsuvat taiteilijan teoksia taiteeksi, ne ovat taidetta. Mutta itse tekemiäni en voi nimittää taiteeksi,
Aivan sama asia toisin päinkin. Jos joku tekee videon jossa tappaa kissan, ja väittää videotaan taiteeksi, minun mielestäni sellaisella ei ole mitään tekemistä taiteen kanssa. Itse voi päättää mikä on taidetta omasta mielestään, mutta toisen ihmisen puolesta ei voi sellaista päättää, eikä toisen nälkää voi tuntea, eikä toisen puolesta voi syödä.
Kuinka eroavat savityöt ja puutyöt toisistaan? Savityössä aihioon lisätään materiaali joka teoksesta puuttuu. Puutyössä ylensä liika puu poistetaan aihiosta eli syntyvästä teoksesta.
Jos on vaikea hallita mittasuhteita, 3D ja perspektiivi, voi tehdä mallikappaleen, käyttäen vaikka rakennuspalikoita ( esim. Lego ), muovailuvahaa, joita voi muokata ja rakentaa ja purkaa mielensä mukaan, kunnes löytyy sellainen malli ja luonnos joka itseä miellyttää tai jollaista halusi aikaan saadakin. Piirtäjät ja taulun maalaajat usein tekevät luonnostelmia lopullista teosta varten, jollaista en ole opppinut vaan teen valmiin teoksen ilman luonnosteluja tai malleja. Olen laiska taiteilija, enkä kutsu teoksiani taiteeksi, vaan käsityöksi jotka usein syntyvät sahalla ja puukolla, veistämällä ja vuolemalla, kuten kuvan pöllö, sen tekemiseen en käyttänyt yhtään sähkötyökalua, siksi se onkin 100% hand made.
Luominen on rikautta, vaikka se ei toisi rahaa, tuo se sentään iloa kun näkee oman kätensä jäljen ja paljon parempi vaihtoehto kuin katsoa vain televisiota tai olla surullinen kun ei ole mitään tekemistä. Kaikista ei ole urheilijoiksi, kaikilla ei ole ystäviä, kaikilla ei ole aikaa tai halua alkaa käsityötä tekemään, mutta usein se on oma valinta ja valitsemisen vapaus on vapautta.
Vapaaksi syntynyt vaikka verolle pantu.
keskiviikko 15. lokakuuta 2014
Löytyikö mitään kiinnostavaa?
Olen asunut Suomessa monella paikkakunnalla, käynyt kaikkialla, mutta en vielä Sevettijärvellä. Ehkä joskus kuljen sinnekin, sen aika näyttää.
Suomen-luonto, puhdas luonto.
Vaellusreittejä on, jotka kulkevat alueilla, ne ovat hyvin merkittyjä ja reittien varsilla on myös paikat joissa voi leiriytyä ja pitää nuotio tulta. Puhdasta vettä ei tarvitse kuljettaa mukanaan, sillä monin paikoin vesi on juomavettä ja siis puhdasta.
Itse keitän kahvin luonnossa järvien, purojen ja lampien vedestä erämaassa. Elän vieläkin.
Joitain suosittuja vaellusreittejä on mm. Karhunkierros Kuusamossa, mutta se on vain yksi monista.
Hossa:n retkeilyalue on myös hyvä paikka, jos haluaa nauttia luonnosta ja kalastamisesta, mutta olla hoidetulla leirintä-alueella eikä liian kaukana ihmisistä. Suosittuja loma paikkoja ovat Suomessa myös kylpylät ja hiihtokeskukset, joissa on kaikki palvelut, muta myös luonto lähellä ja luontoon pääsee helposti, melkein jo ulko-ovelta.
Jos haluaa olla aivan yksin, se onnistuu Inarinjärven seudulla ja monin paikoin Lapissa, Kainuussa, Pohjois-Karjalassa. Monin paikoin voi Suomessa kulkea luonnossa, erämaassa, kohtaamatta ihmisiä viikkoon.
On mahdoton sanoa, mikä paikka olisi paras, sillä jokainen haluaa eri asioita ja erilaisia kokemuksia. Joku haluaa mukavan ja viihtyisän loman kaikilla palveluilla, joku toinen haluaa aitoa erämaa elämää ja pärjätä omin avuin, joku muu haluaa sekä hyvät majoitukset vaika hotellista ja kuitenkin myös kokea päiväretkien kautta erämaan rauhaa, tai yöpyä erämaassa ja jos onni käy, voi nähdä revontulet.
Suomi on laaja valtio, jossa on paljon järviä, paljon puita ja metsää, vähän ihmisiä, ja erityisiä asioita ovat puhdas luonto, Ahvenanmaa, Saamelaisalue, revontulet, keskiyön aurinko ( aika jolloin aurinko ei laske lainkaan kesällä ) ja kaamos ( aika jolloin aurinkoa ei näy ollenkaan talvella ).
Suomesta on sanottu, tuhansien järvien maa. Järviä ja lampia on kuitenkin enemmän, pitäisi sanoa kymmenientuhansien järvenmaa, Suomessa on 187 888 järveä.
tiistai 14. lokakuuta 2014
maanantai 13. lokakuuta 2014
Kaipaan kotiin!
Johto-ajatus: " Maailamankaikkeudessa ( universumi, universumissa ) energia ei katoa minnekään, se vain muuttaa olomuotoaan "
Kodin toivon löytyvät joen tai puron varrelta. Mieluisia paikkoja ovat esimerkiksi Pohjois-Karjala ja Lappi. Lapissa eniten kiinnostaa Kilpisjärvi, joka on Enontekiön kuntaa, jonka " pääkaupunki " on Hetta. Käsivarren alueeksi kutsuttu Lappi on kiinnostavin, sillä siellä on meri ja tunturit lähellä, myös Norja ja Ruotsi aivan vieressä ja suuri viehätys Kalottireitti kulkee alueella.
Pohjois-Karjalassa kiinnostaa monikin alue ja paikkakunta. Ilomantsi, Lieksa, Ruunaankoski, Nurmes, Peurajärven alue, Eno.
Virtaava vesi on elämän perus asioita. Järvi ei ole niin kiinnostava kuin joki, mutta mieluummin vaikka järvenkin rannalle kuin ihan ilman vettä.
Lapissa on monia muitakin paikkoja joista pidän. Mieleen on jäänyt Tepasto, mutta myös Utsjoki, sieltä eniten Kenestupa ja Fiellun putous, joilla molemmilla kävin kun olin vaeltanut Kevon vaellusreitin, nähnyt rotkolaakson ja useiden maakotkien lentävän Kevon taivaalla. Sinne kaipaisin uudelleen.
Nykyinen kotipaikka on Varkaus. Ihan kiva kaupunki, ja sain vuokrattua asunnon ja pihan edullisesti. Välillä pidän olla Varkaudessa, usein kaipaan pois. Luonto on lähellä täälläkin, mutta kaipaan enemmän syrjäseuduille.
Täällä ei ole petoeläimistä haittaa eikä ongelmaa. Pohjois-Karjalassa saattaa olla vaivaa karhusta, susista, ahmasta tai ilveksistä, toki kaukkari pitää pintansa niitä kaikkia vastaan, vaikka lapinkoirista ei ole vastukseksi niille.
Varkaudessa oletettavasti on kettuja ja ilveksiä, mutta ainoatakaan en ole nähnyt. Vantaalla asuessani näki kettuja oikeastaan joka yö ja myös ilveksen jälkiä usein.
Elämän ei tarvitse olla primitiivistä eikä alkeellista vaikka asuisi takametsien takana, itsestään on paljon kiinni kuinka asuu ja miten viihtyy.Sähkölaitteet toimivat joka paikassa jossa on sähkö, ja ellei ole valmiiksi sähköverkkoa, voi sähkön tuottaa itse. Siihen toki tarvitsee tuulivoimaa, tai aurinkovoimaa, tai virtaavan veden. Virtaava vesi, joka ei jäädy talvellakaan, ja jonka virta on kylläin voimakas vähänkin veden aikana pyörittää helposti vesiratasta joka taasen akselin avulla pyörittää sähköä tuottavaa generaattoria, jollaisia saa kaupasta, ellei satu muuten sellaista löytämään vaikka romuvarastolta.
Autonkin laturi on generaattori, ja lisäksi on polttomoottorilla toimivia aggrikaatteja, joilla sähköä saa helposti, tosin Suomen polttoaineen hinnoilla sähkön tuottaminen siten maksaa ihan liikaa.
Pysyviä mielenkiinnonkohteita ja mahdollisuuksia... polkupyöräily, poljettavat laitteet kuten polkuvene, wankel moottori, Nikola Tesla:n keksinnöt, sähkömoottori ja luonnonvoimista saatava energia.
Kuinka typerää on maksaa lämmityksestä jos voi saada ilmaiseksi maalämpöä. Sen valjastaminen käyttöön ei tietenkään ole helppoa, vaikka Islannin tavoin geysir on mahdollinen Suomessakin lämmön lähteenä, tosin Suomessa oman geysirinsä joutuu rakentamaan itse.Ihan sama käyttääkö sen rakentamiseen virtaavaa vettä tai jotain muuta energian lähdettä tai polttomoottoria.
Mahdollisuus on myös vesioinas, kone joka toimii ilman ulkopuolista sähköä ja ilman poltto-ainetta. Elämää helpottavia keksintöjä on maailmassa paljon, mutta miksi niitä ei käytetä laajemmin edes Suomessa, jossa tiedon saanti on helppoa? Kuitenkin maksetaan kalliimmista vaihtoehdoista, vaikka edullisia ja ilmaisiakin on olemassa.
On aika typerää, ettei taloja enää rakenneta keskuslämmityksellä varustettuina. Yhdellä tulisijalla voidaan lämmittää koko talo, tarvittessa piharakennukset ja jos haluaa, niin myös piha-alue. Toki sellainen vaatii talvella paljon energiaa, ehkä enemmän kuin pystyy itse tuottamaan. Mutta jos sen verran sähköä saa itse tuotettua jotta valaistuksen saa ja lämpöä, mihin sen enempää tarvitsee? No, jos ruokaa aikoo itse tuottaa, mutta Lidl:in hinnoilla se ei onnistu... jotain asioita on vain paras tehdä itse, jotain on fiksumpi ostaa kuin alkaa liian vaikeasti hallittavia ja epävarmoja hankkeita alkaa toteuttamaan.
Utopiaa, mutta kiinnostavaa, oman tropiikin luominen pohjoiseen maahan. Eihän kahvipensaat Suomen luonnossa kasva, mutta onhan Suomessa delfinaario, trooppisten eläinten ja kasvien Korkeasaai, eläintarha, on kasvitieteellinen puutarha ja nykyinen teknologia antaa mahdollisuuksia, niin miksipä ei oman pienen geysirin luominen ja keinovalaistuksen avulla voisi luoda pientä kasvihuonetta jossa kasvaisi vaikka appelsiinipuu, tupakka kasvi ja kahvipensas. Enkä tosiaankaan tarkoita hampun kasvatusta! Ei kiinnosta sellainen, kun en huumeita käytä, paitsi tupakkaa poltan.Toisaalta, mikä on maailman luonnonvarojen suurinta tuhlaamista, on tupakan viljely. Parempi olisi vilejllä ruokaa tai polttopuuksi kelpaavaa pajua, eikä pajua tarvitse edes viljellä, se kasvaa ja lisääntyy itsestään, ja on sikäli uusiutuva luonnonvara, ehkä myös sopiva lämmönlähde ja energiantuotannossa avuksi.
Johto-ajatus: " Maailamankaikkeudessa energia ei katoa minnekään, se vain muuttaa olomuotoaan "
sunnuntai 12. lokakuuta 2014
lauantai 11. lokakuuta 2014
Elämää, ei sen enempää on kaikki tää
perjantai 10. lokakuuta 2014
Kovia kokoonpanoja
Leningrad Cowboys.
Hanoi Rocks
Nightwish
HIM
Hurriganes
Rasmus
KWAN
Bomfunk MC
en edes muista kaikkia. Suomen jääkiekkomaajoukkue kuitenkin... Selänne, Kurri, Ruotsalainen, Ketola, Siltanen, Koivu, Lehtinen, Peltonen, Riihiranta, Lalli Partinen!
Ruotsista?
ABBA
Roxette
Jääkiekkomaajoukkue Tre Kronor Färsberg?
Tanskasta?
Hm? Christiania!
Norjasta?
Pakkohan sieltä on jotain? Jalkapallojoukkue ainakin! Solskar ja vuonot.
Islanti?
Björk.
torstai 9. lokakuuta 2014
Suomi, Ahvenanmaa, Saame ja sijainti
Suomi sijaitsee yhtä pohjoisessa kuin Alaska ja Siberia, mutta Saamelaisalue varsinkin sijaitsee pohjoisessa. Saamelaiset ovat kuin Suomen intiaanit, mutta sma asema on myös muissa maissa, vaikka Saamelaiset ovat alkuperäisasukkaita skandinaviassa. Kun puhutaan Lapista, tarkoitetaan koko Lapin aluetta, mutta unohdetaan usein että Saamelaisten " maa " on Lapissa, lähes koko Lappi on itseasiassa Saamelaisaluetta, vaikka ei kokonaan, mutta Lapin pohjoisin osa kylläkin.
Suomen kaksi erityis aluetta on Ahvenanmaa ja Saamelaiset, vaikka usein Ahvenanmaa unohdetaan puheista ja Saamelaisalueestakin puhutaan Lappina, vaikka uutisoidaan manner Suomen tapahtumista uutisina.
Suomi on sijaintinsa vuoksi eksotiikkaa, mutta lisää ekstotiikkaa tuo liikkumisen vapaus Pohjoismaissa, sekä Saamenmaa ja Ahvenanmaa erityis alueina. Turisteille harvoin kerrotaan Ahvenanmaasta tai Saamelaisalueestakaan, mutta joulupukki muistetaan kyllä mainita, ja hiihtokeskukset,kullanhuuhdontakin ehkä esitellään, mutta Suomi on paljon muutakin kuin pieni kansa pohjoisessa, jolla on yksi Euroopan suurimmista valtioista asuttavanaan.
Koko pohjola on tavallaan erityisaluetta. Olen varsin onnellinen kun synnyin Suomeen, Pohjolaan, Skandinaviaan, sillä alueella on mielenkiintoinen historia, Kalevala, saagat, Viikingit, hakkapeliitat, Yhteispohjoismainen yhteistyö, Saamelaisuus, Revontulet, Kulta, vapaus, tilaa elää, puhdasta luontoa ja yötön yö, kaamos, liikkumisen vapaus. Pohjoisealueen erikoisuuksiin kuuluu myös Islanti, Grönlanti, Huippuvuoret, naparetkeilijät, ja omasalainen mystinen aikakausi jo ennen suur Ruotsin syntyä.
keskiviikko 8. lokakuuta 2014
tiistai 7. lokakuuta 2014
Yksin, yksinäinen, yksilölaji
Yllättävää kuinka monipuolisia molemmat lajit ovat, ja Miyamoto Musashi:n opit ja opetukset liittyvät miekan käyttämiseen, vaikka olisi puhe vain Olumpia-miekkailusta eikä taistelutaidoista.
Sanotaan, hyvä jousiampuja voi olla nopea ja samaan aikaan voi olla 12 nuolta yhtä-aikaa lennossa jotka yksi ampuja on ampunut.Se kuulostaa liioittelulle! Jo viisikin ammuttua nuolta yhtä-aikaisesti lennossa on paljon. Ehkä sellaiseen taitoon ja nopeuteen pystyy jos tarpeeksi paljon ja kauan harjoittelee.
maanantai 6. lokakuuta 2014
Viihdyn hyvin luonnossa
On mukava kävellä metsässä, tehdä veistoksia moottorisahalla, onkia, valokuvata, kulkea koirien kanssa ja elää aivan rauhassa elämäänsä vaikka se ei ole kovin erikoista elämää.
Miksi en keräisi sieniä ja marjoja, kun siten voi saada rahaa ja aika kuluu mukavasti. Mieluummin olen onnellinen kuin onneton.
sunnuntai 5. lokakuuta 2014
Normaali elämää pikku mökissä maaseudulla.
Elämää ei koskaan pysty kovin varmasti suunnittelemaan, se on nähty jo. Ei edes tiedä kauanko eläminen jatkuu nykyisenlaisena, vaihtuuko mökki asuminen toiselle paikkakunnalle, tuleeko lähdettyä Köpenhaminaan tai kouluun Ruotsiin, jääkö tähän vai kulkeutuuko muualle, vaikka on onnellinen siitäkin ettei tarvitse vielä sellaista asiaa päättää, vasta huomenna näkee mitä eilen teki ja tapahtui, kuinka elämä sitten meni.
Kaikessa on kaksi puolta, jos jotain epämukavaa, myös jotain hyvää. Kaupungissa asuessa niitä hyviä asioita ei ehtinyt aina huomaamaan, maaseudulla asuessa tuntuu elävänsä enemmän, ehtii huomata pieniä asioita, myös pihassa lentävät pikkulinnut, vaikka ei vielä tunnista kaikkia lajeja, mutta monta niitä on.
Helsingissä kävin, huomasin että kaipasin sieltä pois, vaikka kaikki oli hyvin tuttua siellä, kuin mikään ei olisi muuttunut laisinkaan. Paluu takaisin kotiin, hiljaisuuteen ja yksinäisyyteen, ei täälläkään mikään ole muuttunut... polttopuut pitää yhä sahata ja pihan haravointi edessä, on taas se aika vuodesta kun puut tiputtavat lehtensä, vaikka haravointi ei ole kovin tärkeää ainakaan työ ei kesken lopu, on kuitenkin vapaus saada tehdä asioita tai saa ne jättää tekemättäkin.
Odotan jo seuraavaa kesää, vaikka siihen on vielä paljon aikaa.