NATURE

NATURE

torstai 11. heinäkuuta 2013

Katastrofin alkuaineet ilmassa.

Kaksi ihmistä kahdesta kulttuurista eri puolilta maailmaa kohtasi Suomen juhannus yössä. Alkoi parisuhteeksi mainittu liittoutuminen, ja saas nähdä kuinkas tuossa sitten käy. Kaksi lapsetonta sinkkua, joista minä lapsellisempi, vähemmän aikuinen, mutta pojathan kuulemma kypsyvät myöhemmin, ehkä minäkin sitten aikanaan.

Aika ihmeellistä kylläkin että vietnamilainen nainen kelpuuttaa itseään nuoremman ja köyhemmän suomalaisen  kumppanikseen, sillä hän on kuitenkin ahkera, säntillinen ja kaikin puolin kunnollinen, mutta minä en... ikuinen kakara olen, mutta naiset kuulemma rakastuvat renttuihin, vaikka vain puoli-renttu kai sitten olen, silti kovin yllättynyt jotta näin on käynyt. Suu pitäisi panna suppuun, mutta hymyyn se kääntyy kaikesta huolimatta kuitenkin, sillä uudet tuulet puhaltavat.

Olen aika erakko, hakeutunut aina omiin oloihin, oppinut selviytymään yksin ja hakeutumaan hankaliin paikkoihin, joista ei aina ole pudonnut jaloilleen. Joskus tulee mieleen se laulu, jonka tarinassa Rosvo-Roopelle taisi käydä niin, että oli ja eli ja meni sitten flirttailemaan ja sitten kohtasi naisen jonka jälkeen mikään ei ollut kuin ennen oli ollut. Jotain samaa itsellä nyt kai sitten, ei tässä enää niin sinkku olekaan, vaikka suhdetta ei ole virallistettu, vielä ainakaan. Tekisi mieli livistää kun vielä kerkiää, mutta toisaalta, ei lainkaan tee mieli karata, samaan aikaan sydän sykkyrällä ja odottava olo, että käykö tässä niin vai näin. <pikku kylän rasputin taisi tavata ottajansa, mutta jollei, elämä jatkuu pilke silmäkulmassa. Niin olen päättänyt, en ota enää haavoja sydämeeni, vaikka elänyt olen leikiten, saattaa nyt leikit olla loppuneet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti