Happy NY 2014
Asuin kaupungissa, muutin maaseudulle. Olin rekan kuljettaja ja linja-auton kuljettaja, lopetin ajamisen. Tykkään kulkea luonnossa, tehdä käsityötä, elää rauhallista elämää. En ole ollut avioliitossa, eikä minulla ole lapsia, mutta koirat ovat kuin perheeni, aina mukana elämässäni. Sellainen on maailmani.
NATURE
tiistai 31. joulukuuta 2013
sunnuntai 15. joulukuuta 2013
Vapaakelluntaa
Joskus tuntuu jotta kokoelämänsä on elänyt pieleen, tai sivuraiteille, ja kun sellaisen on huomannut, tulisi tehdä jotain, vaikka ei tiedä mitä! Jokin suunta olisi oltava, ei voi vain leijua tuulten mukana tai kellua virtojen vietävänä, vai voiko? Kerranhan kaikki kuitenkin päättyy eikä mitään saa mukaansa, mutta minkä jälkeensä jättää, on sillläkin merkitystä, kuin myös sillä mitä ei jätä jälkeensä. Ainakin noin sen voi sanoa, koska kaikki vaikuttaa kaikkeen, vaikka vain vähäisen, niin sekin on enemmän kuin ei ollenkaan.
maanantai 9. joulukuuta 2013
Vuosia sitten kirjoitin paljon, laidasta laitaan, hömppää ja filosofiaa, muistelmia ja muita elämäntapahtumia, ehkä siksi että oli tarve kirjoittaa tai liikaa aikaa, turhautunut mahdollisuuksien puuttuessa jotta olisi aina voinut toteuttaa itseään ja tehdä asioita joihin oli intoa, niin sitten kirjoitin ja piirtelin kynällä. Moni on kehottanut kirjoittamaan kirjaksi tarinat, mutta en ole uskonut sen tuovan leipää pöytään, enkä usko vieläkään, ja kun laskutkin pitää jollain maksaa, työ sitten onkin ajan vienyt, niin harrastuksilta, kirjoittamiselta ja kun ystävyyksiä ei paljon ole syntynyt, lopulta erakoituminen tuli osaksi ja kohtaloksi, kun lapsetkin jäi hankkimatta ja avioon astumatta.
Joskus seinät kaatuu päälle, kodista tulee maailman pahin paikka, ja siihen auttaa ulos lähteminen, katsomaan maailmaa jota ei televisiosta näkisikään, ja kun sauhuaa, niin aina kaikenlaista tapahtuu, joista sitten hiljaisina hetkinä saattaa kirjoittaa joitain tapahtuneita ylös, vaikka kaikesta ei passaa hiiskua eikä ääneen mennä sanomaan, mutta elämä ei ainakaan ollut tylsä eikä yks´toikkoinen, vaikka yksinäinen usein, ja yksinäisyys oli sekä kalsa kaveri että vapautta toisinaan.
Erään eläväisen elämä.
Kirjoittaminen alkujaan syntyi ties mistä? Ei se ole itsellekään selvinnyt, mutta piirtäminen ja kuvataide sai alkunsa köyhyydestä. Olisin halunnut valokuvata luontoa ja elämää, myös ihmisiä, mutta ei ollut varaa ostaa kameraa, ei ollut tilaisuutta mennä paikkoihin jonne mieli teki, niinpä kynällä sai loihdittua kuvia paikoista joihin ei itse päässyt, kuvia naisista jotka mieltä kiinnostivat ja nuorta poikaa kiihottivat, ja kun ensi kerran otin käteen puukon ja puupalikan, alkoi unelmien hahmot saamaan muotonsa veistettynä ja muovailtuna saveen, kun enää ei piirtäminen riittänyt.
Vuosikymmenten päästä asiat muuttuivat, sain kameran, useitakin, ja oli rahaa ja rohkeutta kulkea paikkoihin joihin kaikki eivät käy koskaan, ja tuli kuvattua niin pienen pieniä luonnon kohteita kuin suurempiakin näkymiä. Ei ihme kun kulkijasta tuli tekemisensä myötä kuvataiteilija, avoimen ja uteliaan luonteensa myötä seurapiiri-leijona, ja kun kamera kulki mukana niin kuviin löytyi unelmien naisia, pohjoisen polkuja ja kaikenmaailman tapahtumia, tai huomaamattomia yksityiskohtia jostakin katunäkymästä.
tarinoita kuuli matkoillaan, tapasi monenlaisia erakoita, kuuluisuuksiakin, tavallisia ihmisiä, laivoilla, junan tupakkavaunuissa, baareissa ja kuuli niin rantojen miesten elämän tapahtumista, kuin varakkaiden elämäntarinoitakin, ja omakaan elämänpolku ei ole aivan värittömin ollut, vaan enempi kuin riemunkirjava matka jota usein ovat reunustaneet pettymykset ja surut, yksinäisyys ja osattoman orvon onnena kuitenkin onnenpotkuja jotka ovat toisinaan helpottaneen kulkua melkoisestikin, ja antaneet uskoa huomiseen, ettei elämä aivan kurjaa ole ollutkaan, vaikka vastatuuleen juoksua hyvinkin usein.
En tiedä miksi kirjoitin, tai miksi olen kirjoittanut, se on ollut lähinnä sisäinen tarve saada sanotuksi: Arvaapa mitä näin! Ei se kaketi mitään sen kummempaa, vaikka kolmen kirjan verran tekstiä syntyi jo vuosia sitten, lyhyempiä tarinoita ja kertomuksia sekä puolen sataa runoa, elämän murjoman tuskasta ja onnekkkaan kulkurin riemuista. Kirjailijaksi alkamisesta ehkä haaveilin joskus, ja kun siihen alkoivat useammatkin lukijat kannustamaan, tuli ujous vastaan, ja jätän kirjat julkaisematta, omankin nimen mainitsematta, sillä ei sillä enää niin väliä kuka olen, kuten ei ole merkitystä silläkään kuinka kipeä oli kokea pettymyksiä elämänsä aikana, sillä siinä ehti oppia tuntemaan oma pienuutensa joskin löysi suuruutensakin rajat.
Elämä on pitkänmatkan juoksua, mutta on siinä pikataipaleitakin ja sellaista se elämä on.
Ei elämästään voi oikeastaan muuta sanoa kuin elämä on! Tai koettaa toteuttaa intiaanien viisautta: " Me puhumme niin vähän, koska ymmärrämme niin paljon "
Vuosia sitten kerättyjä linkkejä lähinnä omaan käyttöön ja ajankuluksi.
Joskus seinät kaatuu päälle, kodista tulee maailman pahin paikka, ja siihen auttaa ulos lähteminen, katsomaan maailmaa jota ei televisiosta näkisikään, ja kun sauhuaa, niin aina kaikenlaista tapahtuu, joista sitten hiljaisina hetkinä saattaa kirjoittaa joitain tapahtuneita ylös, vaikka kaikesta ei passaa hiiskua eikä ääneen mennä sanomaan, mutta elämä ei ainakaan ollut tylsä eikä yks´toikkoinen, vaikka yksinäinen usein, ja yksinäisyys oli sekä kalsa kaveri että vapautta toisinaan.
Erään eläväisen elämä.
Kirjoittaminen alkujaan syntyi ties mistä? Ei se ole itsellekään selvinnyt, mutta piirtäminen ja kuvataide sai alkunsa köyhyydestä. Olisin halunnut valokuvata luontoa ja elämää, myös ihmisiä, mutta ei ollut varaa ostaa kameraa, ei ollut tilaisuutta mennä paikkoihin jonne mieli teki, niinpä kynällä sai loihdittua kuvia paikoista joihin ei itse päässyt, kuvia naisista jotka mieltä kiinnostivat ja nuorta poikaa kiihottivat, ja kun ensi kerran otin käteen puukon ja puupalikan, alkoi unelmien hahmot saamaan muotonsa veistettynä ja muovailtuna saveen, kun enää ei piirtäminen riittänyt.
Vuosikymmenten päästä asiat muuttuivat, sain kameran, useitakin, ja oli rahaa ja rohkeutta kulkea paikkoihin joihin kaikki eivät käy koskaan, ja tuli kuvattua niin pienen pieniä luonnon kohteita kuin suurempiakin näkymiä. Ei ihme kun kulkijasta tuli tekemisensä myötä kuvataiteilija, avoimen ja uteliaan luonteensa myötä seurapiiri-leijona, ja kun kamera kulki mukana niin kuviin löytyi unelmien naisia, pohjoisen polkuja ja kaikenmaailman tapahtumia, tai huomaamattomia yksityiskohtia jostakin katunäkymästä.
tarinoita kuuli matkoillaan, tapasi monenlaisia erakoita, kuuluisuuksiakin, tavallisia ihmisiä, laivoilla, junan tupakkavaunuissa, baareissa ja kuuli niin rantojen miesten elämän tapahtumista, kuin varakkaiden elämäntarinoitakin, ja omakaan elämänpolku ei ole aivan värittömin ollut, vaan enempi kuin riemunkirjava matka jota usein ovat reunustaneet pettymykset ja surut, yksinäisyys ja osattoman orvon onnena kuitenkin onnenpotkuja jotka ovat toisinaan helpottaneen kulkua melkoisestikin, ja antaneet uskoa huomiseen, ettei elämä aivan kurjaa ole ollutkaan, vaikka vastatuuleen juoksua hyvinkin usein.
En tiedä miksi kirjoitin, tai miksi olen kirjoittanut, se on ollut lähinnä sisäinen tarve saada sanotuksi: Arvaapa mitä näin! Ei se kaketi mitään sen kummempaa, vaikka kolmen kirjan verran tekstiä syntyi jo vuosia sitten, lyhyempiä tarinoita ja kertomuksia sekä puolen sataa runoa, elämän murjoman tuskasta ja onnekkkaan kulkurin riemuista. Kirjailijaksi alkamisesta ehkä haaveilin joskus, ja kun siihen alkoivat useammatkin lukijat kannustamaan, tuli ujous vastaan, ja jätän kirjat julkaisematta, omankin nimen mainitsematta, sillä ei sillä enää niin väliä kuka olen, kuten ei ole merkitystä silläkään kuinka kipeä oli kokea pettymyksiä elämänsä aikana, sillä siinä ehti oppia tuntemaan oma pienuutensa joskin löysi suuruutensakin rajat.
Elämä on pitkänmatkan juoksua, mutta on siinä pikataipaleitakin ja sellaista se elämä on.
Ei elämästään voi oikeastaan muuta sanoa kuin elämä on! Tai koettaa toteuttaa intiaanien viisautta: " Me puhumme niin vähän, koska ymmärrämme niin paljon "
Vuosia sitten kerättyjä linkkejä lähinnä omaan käyttöön ja ajankuluksi.
sunnuntai 8. joulukuuta 2013
Joulu on peruttu, minkäs sille sitten saattaa.
Läskiksi meni joulu, ikävää tavallaan, toisaalta olosuhteet ovat niin ettei ole joulun viettoon aihetta, tilaisuutta eikä mahdollisuuttakaan siten kuten asiat joskus oli, tai kuten niiden oletti olevan, ja meni pipariksi.
Kaikilla meillä on syymme, ja syyt ovat tällä kertaa se että kaikki on omissa suunnissaan pitkin maata, jotkut työssä, minä sairaalassa, kuka missäkin, puhelimen päästä tavoitettavissa, mutta soittokierros voi jäädä aika minimiin vallinneiden tapahtumien johdosta, jotka eivät sentään ilmiriita ole, vaan syvä hiljaisuus.
No mitäs sitten? Ei mitään. Hellyyden puute ja rakkauden kaipuu, se on luonnollinen ja inhimillinen piirre ihmisissä, kukapa ei joskus kaipaisi kosketuksi ja saada koskettaa, olipa joulu tai juhannus, mutta eihän joulua ole pakko viettää mitenkään jos on yksin eikä ole mitään muutakaan ohjelmaa suunnitteilla, ei jouluksi kuin muutenkaan, vaikka ei se kaipuuta peitä eikä tyhjyyden tunnetta täytä, eikä uskalla edes toivoa mitään ettei sitten pety kun ei mitään saakaan.
Semmoista se sitten, ehkä joskus vielä asiat on toisin ja joulukin sitten voi tulla, mutta siihen saakka varmaan joutuu odottamaan tosi pitkään.
Kaikilla meillä on syymme, ja syyt ovat tällä kertaa se että kaikki on omissa suunnissaan pitkin maata, jotkut työssä, minä sairaalassa, kuka missäkin, puhelimen päästä tavoitettavissa, mutta soittokierros voi jäädä aika minimiin vallinneiden tapahtumien johdosta, jotka eivät sentään ilmiriita ole, vaan syvä hiljaisuus.
No mitäs sitten? Ei mitään. Hellyyden puute ja rakkauden kaipuu, se on luonnollinen ja inhimillinen piirre ihmisissä, kukapa ei joskus kaipaisi kosketuksi ja saada koskettaa, olipa joulu tai juhannus, mutta eihän joulua ole pakko viettää mitenkään jos on yksin eikä ole mitään muutakaan ohjelmaa suunnitteilla, ei jouluksi kuin muutenkaan, vaikka ei se kaipuuta peitä eikä tyhjyyden tunnetta täytä, eikä uskalla edes toivoa mitään ettei sitten pety kun ei mitään saakaan.
Semmoista se sitten, ehkä joskus vielä asiat on toisin ja joulukin sitten voi tulla, mutta siihen saakka varmaan joutuu odottamaan tosi pitkään.
maanantai 2. joulukuuta 2013
Sairaalaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa! Helkkari sentään.
Huomenna neljä viikkoa säären päreiksi menosta ja samalla myös neljä viikkoa siitä kun sairaalareissu alkoi. Haluun kotiin, tai lähes tulkoon minne vaan, mutta sängyn ja pyörätuolin vankina joutuu olemaan ja tekemisestä tosiaan on puutetta ja pulaa.
Voisi vaikka kiroilla lakkaamatta mutta eipä taitais nyt noituminen auttaa, sellaista loitsua tuskin on olemassakaan jolla tästä nyt paranisi sen enempää olo kuin vammakaan.
Musiikki vie ajatukset hetkeksi pois täältä ja muistikuvat Pohjoisen vaelluksista, jua kaikenlaista muutakin on ollut aikaa muistella ja miettiä tulevaa, mutta itsekseen kiroilemiseksi se silti lopulta menee.
Paska tuuri kertakaikkiaan, vaikka kiitollinen yhä siitä ettei hajonnut molemmat jalat tai reisi eikä lanne, mutta on tässä silti kestämistä ja kerrankin olen mennyt sanattomaksi.
Voisi vaikka kiroilla lakkaamatta mutta eipä taitais nyt noituminen auttaa, sellaista loitsua tuskin on olemassakaan jolla tästä nyt paranisi sen enempää olo kuin vammakaan.
Musiikki vie ajatukset hetkeksi pois täältä ja muistikuvat Pohjoisen vaelluksista, jua kaikenlaista muutakin on ollut aikaa muistella ja miettiä tulevaa, mutta itsekseen kiroilemiseksi se silti lopulta menee.
Paska tuuri kertakaikkiaan, vaikka kiitollinen yhä siitä ettei hajonnut molemmat jalat tai reisi eikä lanne, mutta on tässä silti kestämistä ja kerrankin olen mennyt sanattomaksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)