Huomenna neljä viikkoa säären päreiksi menosta ja samalla myös neljä viikkoa siitä kun sairaalareissu alkoi. Haluun kotiin, tai lähes tulkoon minne vaan, mutta sängyn ja pyörätuolin vankina joutuu olemaan ja tekemisestä tosiaan on puutetta ja pulaa.
Voisi vaikka kiroilla lakkaamatta mutta eipä taitais nyt noituminen auttaa, sellaista loitsua tuskin on olemassakaan jolla tästä nyt paranisi sen enempää olo kuin vammakaan.
Musiikki vie ajatukset hetkeksi pois täältä ja muistikuvat Pohjoisen vaelluksista, jua kaikenlaista muutakin on ollut aikaa muistella ja miettiä tulevaa, mutta itsekseen kiroilemiseksi se silti lopulta menee.
Paska tuuri kertakaikkiaan, vaikka kiitollinen yhä siitä ettei hajonnut molemmat jalat tai reisi eikä lanne, mutta on tässä silti kestämistä ja kerrankin olen mennyt sanattomaksi.
Asuin kaupungissa, muutin maaseudulle. Olin rekan kuljettaja ja linja-auton kuljettaja, lopetin ajamisen. Tykkään kulkea luonnossa, tehdä käsityötä, elää rauhallista elämää. En ole ollut avioliitossa, eikä minulla ole lapsia, mutta koirat ovat kuin perheeni, aina mukana elämässäni. Sellainen on maailmani.
NATURE
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti